Kertoja ja kerronta

KERTOJA JA KERRONTA

Tässä lyhyesti, lisää Särmä-oppikirjassa s.65 alkaen
Wikipedian esitys aiheesta löytyy tästä linkistä.

• Kerronta on laaja käsite – riippuu paljon tekstistä, mitä huomioita kerronnasta voidaan tehdä. Kerronta kattaa sen, mitä kerrotaan ja miten kerrotaan. Seuraavassa käsitteitä ja sisältöjä, joita pitää/voi käyttää kerronnan erittelyssä. Pelkän kertojan erittely on siis paljon rajatumpi tehtävä.

• Muista huomioida aina kaunokirjallisen tekstin otsikko/nimi! Yleensä se avaa ovia tulkintaan.

• Kerrontaa ei voi eritellä täysin irrallaan vaikkapa novellin tapahtumista ja teemoista: jotta voisit kiitettävästi eritellä kertojaa, sinun pitää ymmärtää novelli/runo ja myös tulkita sitä hieman. Samoin esim. novellin/runon symboleita ei voi eritellä ilman tulkintaa tekstin merkityksistä. Esim. lintu on yleisesti vapauden symboli, mutta runossa se voikin symboloida jotain ihan muuta.

Kerronta

• Kertoja (ks. alla oma otsikkonsa). Kerronnan erittelyssä kertoja on tietenkin todella keskeinen asia, analysoi siis perusteellisesti.

• Kerronnan muoto: onko kuvausta, kertomusta, dialogia, monologia.

• Kieli ja kerronnan tyyli: puhekieltä, slangia, murretta? – sanasto – muoto-oppi(taivutus) – lauseoppi eli syntaksi – kielikuvat/kuvallisuus (metafora, vertaus, personifikaatio, symbolit).

• Kerronnan aika: aikamuoto, tempo (esim. kuvauksessa kerronta pysähtyy), takauma, ennakointi (eli muisteleeko kertoja tai katseleeko tulevaisuuteen), tapahtumien kesto, kerronnan tarkkailupiste (mistä ajasta käsin kertoja tarkastelee tapahtumia), kronologia (takaumat ja ennakoinnit rikkovat kronologian).

• Kerronnan avulla luodaan rakenne eli kohtaukset, luvut, puheenvuorot. Tarkkaile kerronnnan aukkoja eli jätetäänkö jotakin kertomatta – (jotakin olennaista!!)

• Mitä kerrotaan (tekstin sisältö) eli mitä tapahtuu, kuka havaitsee, kuka kokee. (Esim. kuvaillaan  runsaasti aistihavaintoja, kuvataan tarkasti ympäristöä).

• Intertekstuaaliset viittaukset (alluusio=tarkka viittaus johonkin toiseen tekstiin).

• Kerronnan ja kertojan avulla rakennetaan henkilökuvat, miljöö ja koko tarina/juoni.

 Kertoja

• Minä-kertoja, kaikkitietävä kertoja, hän-kertoja, ulkopuolinen, tapahtumissa osallisena, näkyvä/huomaamaton jne.

• Epäluotettava kertoja (jos kertojaan ei selvästikään voi luottaa. Huom! Minä-kertoja on aina subjektiivinen, mutta ei automaattisesti epäluotettava).

• Fokalisaatio eli mennäänkö kerronnassa jonkun henkilön tajuntaan ja tarkastellaan sieltä käsin jonkun henkilön silmin tapahtumia, tällöin sisäinen fokalisaatio. Tajunnanvirrassa (mm. Joycen Odysseus) sisäinen fokalisaatio on viety äärimmilleen ja kertoja häivytetty täysin pois näkyvistä. Dialogissa kertojaa ei myöskään näy. Fokalisaatiosta lisää tästä linkistä. 

• Metafiktiivinen eli itsestään tietoinen kertoja (kertoja vaikkapa esittelee itsensä ja sanoo olevansa kertoja).

• Kertojan käyttämä kieli ja ilmaisutapa paljastavat paljon kertojasta esim. onko huumoria, ironiaa, vakava sävy jne. Paljon paljastaa tietenkin myös se, millaisiin asioihin kertoja kiinnittää huomiota.

• Minäkertoja: tee myös päätelmiä minän persoonasta (ikä, mistä kotoisin, ammatti, luonne, suhde muihin, ristiriidat tms.).

• Käyttääkö kertoja kielikuvia (vertauksia, metaforia, personifikaatioita), mitä ne paljastavat kertojasta.

HUOMIO! Lue teksti tarkasti loppuun ja tarkkaile kertojan roolia koko ajan.

Joskus kertojan näkökulma (esim. sisäinen ja ulkoinen fokalisaatio) voi vaihdella. Myös kerronnan tapa voi vaihdella. Näitä vaihteluiden havaitsemista joskus testataan esim. yo-kokeessa.

• Mahdollisia yo-koetehtävänantoja: Millainen kuva kertojasta muodostuu? Erittele kertojaa. Erittele kerrontaa (tämä hyvin laaja tehtävä ja siihen kuuluu keskeisesti myös kertojan erittely)